10.11.2021

Rumpuja lyödään, niitä ei painella!

Hyvää vuorokaudenaikaa tasapuolisesti joka inehmolle.

Männäpäivänä jäi korvani kiinni erästä podcastia kuunnellessa lauseeseen, että "niinkin aliarvostettu rumpali kuin Vinny Appice onkin…" 

RaaVitutti vallan huomattavasti päätäni, että eihän se nyt näin voi olla? Korjataas vähän tätä tilannetta. 

Aika paljon näissä kirjoitelmissani on tullut läpikäytyä kaikkia muita instrumentin haltijoita ja laulajia, mutta rumpalistit ovat jääneet ihan kyllä nyt turhan vähälle huomiolle. Eli puretaas nyt vähän Luigi-sedän tuskaa näiltä osin.

Lähdetään liikenteeseen näistä maailman aliarvostetuimmista rumpaleista, niin
ylivoimaista ykkössijaa pitää näiltä osin The Beatlesin Ringo Starr. 

John Lennonkin oli vitsaillut, että eihän Ringo ole edes Beatlesin paras rumpali :D 

Jo totta sen verran, että eihän toki ole Ringon tekniikka lähelläkään näitä nykyajan avaruusajan blastbeat-hirviöitä, mutta ei ole nykyajan pannukuskeilla taas se musikaalisuus Ringoon verrattuna lähelläkään!

Heti tällään tähän erittäin kovanluokan linkin Kepa Kettusen klinikasta, jossa mies puhuu myös Ringon edesottamuksista. Tämä on kyllä niin avaava kaikinpuolin rumpaloinnista tämä klinikka.
 

 

No niin, ja sitten se Vincent Samson “Vinny”Appice.

Kyllähän hän silloin uransa alussa jäi aina hieman viiksekkään veljensä Carmine Appicen jalkoihin, enkä jaksa ymmärtää että miksi? Sitä voi jokainen pohdiskella hiljaa itseksensä. 

Luigi-sedän mielestä yksi omintakeisimmista soittotyyleistä ja svengeistä  ehdottomasti kyseessä. Lasken Appicen näihin aikalaisiinsa “Bonham tyylisiin” rumpaleihin.

Kuten esim. Deep Purplen Ian Paice, Cozy Powell ja ketä näitä vanhoja guruja on...

Miksikö että? Kaikkia näitä yhdistää sellanen ilmavuus ja tempokäsitys, kiirettömyys, laidback soitanta ja varsinkin virvelirummun soitossa dynamiikka, fraseeraus, ja nyanssintaju.

Ja jos mistä nämä vaikutteet tulevat, niin ehdottomasti jazzmusiikin puolelta. Tämä jazzmusiikin vaikutus ehkä nykyrumpaleilta hieman puuttuu.

Mut tsekatkaas tästä vähän Vincentiä. Last In Line alkaa ajasta 22:50. Nuo on niin mageita ja omintakeisia nuo fillit ja Bonham-tripletit, ettei kellään. Vähän huono audio on tässä, mutta kyllä olennainen välittyy.
 

 

Ja aina kun keskustelu velloo kovissa rumpaleissa, niin koskaan ei mainita Anthraxin Charlie Benantea. Neljästi olen nähnyt kyseisen rytmikoneenkuljettajan livenä, ja ihan joka kerta menee pasodoblet housuun, että eihän herraisä tuolla tavoin voi kukaan kiskoa noita pänistereitä.

Ja muutenkin hän on niin lahjaton, kun kirjoittaa kumminkin kaikki Anthraxin biisit!

Aivan moni nykyaikainen “blastaaja ja grindaaja” kertoilee onneksi isoksi vaikuttajakseen Benanten. Hänhän oli kumminkin hyvin pitkälle luomassa kyseistä soittotyyliä.

Tässäpä linkki ku agentti ite kertoilee trashin ja oman soittotyylin synnystä:

 

Vielä yksi rumpali tuli mieleeni. Ei varmaan niinkään aliarvostettu, mutta ehkä harvoin mainittu. Brian Tichy! Melekonen CV on tällä inehmolla. Whitesnake, Billy Idol, Ozzy Osbourne, Velvet Revolver, Foreigner, Slash´s Snakepit, The Dead Daisies yms.

On Luigin korvaan kyllä erittäin maukas rumpali. Eka kerran törmäsin tähän Brian Tichyyn Zakk Wylden Pride & Glory -albumilla. Huh huh, mikä albumi onkaan. Hänestä kuulee kyllä sitä “oldschool” soundia. Aivan ehanaa! Ja siellä on taas ne Bonham tripletitkin.
 

 

Ja sitten kun puhutaan mageesta “oldschool” soitosta ja soundista, niin oih ja voih:
Isänsä poika Jason!

 

 

Of course it´s loud, it´s drums. Rumpuja lyödään, niitä ei painella! Voi pelti parat… onneks on Paisteen Rudet hänellä, ne kestää vähän jämäkämpää kättä :D

 

 

Sitten tähän vielä viimeiseksi: kun evoluutio ja gospel chopsit on tehneet kommervenkkinsä, niin tämmönen tästä nyt sitten tuli :D
 

 

Tämmöstä tällä kertaa. Rytmikästä marraskuun harmautta!

Have Mercy!
- Luigi “Animal” Benzini