02.11.2021

Uudo on numero yksi!

Ai kauhee, kuinka näppärällä sanaleikillä lähtee käyntiin taas tämä länkytys.

Tilanne oli Luigi-sedän nuoruudessa kumminkin se, että Udo ja Accept oli bändeistä jossain vaiheessa ylivoimaisesti numero yksi. Naapurin tyttärillä oli huoneet vuorattu Dingolla ja sifongeilla, Luigi-herralla sisustus farkkuliivejä myöten taas Acceptilla.

Naapurissa asui vähän vanhempi pärinäjannu, joka ystävällisesti aina c-kasetille näitä levyjä äänitteli, ja hän eräänä päivänä huikkasi että nakkaapas nuori herra nyt vällein tyhjä kasetti, kun on ilmestyny aika kova levy. Väärässä ei ollut hän. Acceptin Metal Heart  sille kasetille äänittyi. Huh huh!

Siitäpä samoin tein tömähti tilanne siihen pisteeseen, että oli saatava joka ikinen vanhempikin julkaistu tuote. Tongitaas siis ensin vähän niitä ja lyhesti historiaa.

Acceptin ja Udon historia on hyvin tyypillinen tämmönen saksalainen näkemys.

Eli vähän kuin Scorpparit, aloitteli Udokin uransa jo 60-luvun lopussa nimellä Band X, joka 1971 uudelleennimettiin Acceptiksi, hyväksyn :D

Vuonna 1979 julkaistiin esikoisalbumi Accept, joka säveltäjä, melodiahirmu ja kitaristipäällikkö Wolf Hoffmannin mukaan oli kokoelma eri musiikkityylien kappaleita.

Vuonna 1980 ilmestyi toinen albumi I´m a rebel, jonka nimikkokappaleesta tuli ensimmäinen hitti. Levy-yhtiö oli tarjonnut (ja ehkäpä hieman painostanutkin) levyttämään kyseisen rallin. Tästä on hauska fakta se, että biisin on säveltänyt Alex Young, eli yksi Youngin veljeksistä. Se oli omistettu veljelleen Angukselle, joka kummin jäi AD/DC:ltä levyttämättä.

No, siitä äityi Acceptille ensimmäinen hitti ja video. Udolla on tuossa tommonen tukka ja kaikkee, kuin Lipsasen Ilkka hän on...

 

 

1981 Breaker-albumin he halusivat tehdä omilla ehdoillaan, ja kuulostaa aivan vaan itseltään. Udo pitääkin kyseistä albumia yhtenä Acceptin parhaista. Ja kyllähän tästä se heidän ominainen soundinsa ehkä alkaakin.

Purnasin edellisissä kirjotelmissa speed- ja thrashmetallista. Seuraavaa levyä Restless and Wild ja nimenomaan sillä olevaa kappaletta Fast As A Shark pidetään yhtenä em. tyylilajien ehdottomana esikuvana. 

Menestyksekkäimpänä kautena pidetään vuosia 1983–1986, jolloin bändi nousi maineeseen ympäri tellusta. Balls To The Wall on ilmeisesti näistä menestynein albumi, mutta voi sentään vuonna -85 senkin Metal Heart.

Miettikkääs se ensipuraisu, kun painaa play-nappulaa ja ralli lähtee käyntiin jollain mystisellä ja futuristisella urinalla ja huminalla. Siihen päälle vähän Tsaikovskin Slaavilaista marssia, ja sit lähtee senpäiväsen tiukka riffi ja komppi.

Soloon ympätään Beethovenin Fur Eliseä. Voi perkele, että oli tukka pystyssä ja taitaa olla vieläkin!

Sitten sekin, että lätyllä ei ole oikein yhtään tunnelmaa laskevaa numeroa. Koko albumilla. Herra varjele, kun sitä tuli huudattettua ja melko lujalla omassa pikku pömpelissä.

Hauska anekdootti tuli siitä mieleeni, kun äitimuori kerran aukaisi oven ja toivoi hieman kevyempää äänenpainetta. Kuunteli kumminkin hetken oven raosta mekkalaa ja tuumasi "ai kauheeta miten onkin hellyttävä tämän laulajan ilmaisu, vähän niinku saraheinällä persettä pyyhkis :D".

 

Seuraavana vuonna ilmestyi Russian Roulette, mitä tietenkin odotettiin kuin kuuta nousevaa. Hyvä oli sekin albumi, mutta ei se niin klassikoksi itselle muodostunut kuin Metal Heart ja Balls To The Wall.

1987 Udo lähti sitten kälppäsemään ja tekemään soololevyä.

Henkilökohtaisesti Acceptin ja U.D.O:n seuraamisen jäi melkolailla tähän. Udoa seurasin muutaman soololevyn verran, josta on pakko erikoismainita Faceless World. On muutama aivan tajuttoman kova ralli!
 

 

U.D.O:n näin onneksi jokunen vuosi sitten keikalla, ja se veti pelkästään Acceptin aikaisia biisejä. Olihan se kyllä!

Ihan tyttöjen kanssa olin eturivissä itkemässä. Tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ihan oli karvaisia keski-ikäisiä ukkoja lavan etureunassa hampaillaan kiinni. Mutta kyynelissä kumminkin.

U.D.O jatkaa vieläkin uraansa, niin kuin myös Accept. Tsekkasin juuri kummankin discografian, niin onpahan muuten jokunen julkaisu kerennyt ilmestyä.

Täytyy muuten itseasiassa perehtyä näihin. Veikkaan, että paskimmillaankin putoilee itselle paremmin kuin Anna who?,  Tippa-T, Paperi-T, Vihreä-T, Ei-Kerta-Homoks-T ja Ei-Se-Tyhjiin-T.

Ja mitä näitä on.
 

 

Älkää synkistelkö vaikka on marraskuu, kuunnelkaa vaikka saraheinäistä teutonia!

Have mercy!

-Luigi